Laphroaig PX Cask

Laphroaig PX Cask

Islayn saaren etelärannikolla, Port Ellenin ja Lagavulinin välissä, sijaitsee ehkäpä tunnetuin Islay-viskitislaamo, Laphroaig. Vaikka Laphroaigin seitsemän tislauspannua (kolme wash ja neljä spirit stilliä) voittaakin Caol Ilan yhdellä, jää lappari tuotantomäärissään kuitenkin kakkoseksi Caol Ilalle.

1800-luvun alussa veljekset Johnstonien perhe kasvatti Laphroaigin alueella ohraa karjalle, ja ylijäämäohrasta tehtiin viskiä – luvatta tietysti. Vuonna 1815 heidän viskinsä maine ja tuotanto oli kasvanut jo niin suureksi, että voitiin puhua ihan varsinaisesta viskitislaamosta (hyvää 200-vuotissyntymäpäivää, Laphroaig!). Vähitellen tunnusomaisen turpeinen viski sai julkisuutta enemmänkin, ja sitä alettiin kuljettaa myös ulkomaille. Tarina kertoo, että sitä voitiin kuljettaa Yhdysvaltoihinkin kieltolain aikaan ”lääkkeeksi” – eihän kukaan niin savuista ja voimakkaan makuista juomaa humaltuakseen saati maun vuoksi joisi! Oli tarina sitten totta tai ei, kertonee se jotain Laphroaigin tyypillisestä aromimaailmasta.

Laphroaigin viskit taitavat kaikki viimeistä myöden olla selvästi savuisia. Suurin osa maltaista tulee Port Ellenin mallastamolta, mutta myös itse tislaamolla on oma lattiamallastamonsa, josta he saavat noin viidenneksen maltaistaan.

Enimmäkseen Laphroaig käyttää bourbontynnyreitä (noin 200 litraa), mutta tislaamo on tunnettu myös quarter caskien käytöstä. Niiden tilavuus on noin 125 litraa, jolloin neste ja puu ovat enemmän kontaktissa toisiinsa ja ikääntyminen on hieman nopeampaa.

Nykyinen pullo; tuo lienee ihan tänä vuonna tullut ulkoasu

Laphroaig PX Cask (48 %) on ensin viettänyt aikaa bourbontynnyreissä, joista se on siirretty quarter caskeihin ja niiden jälkeen vielä suuriin Pedro Ximénez –sherrytynnyreihin (niiden tilavuus on jossain 500 litran tietämillä). Kyseessä on NAS-viski, joten ei voida sanoa, kuinka kauan mitäkin tynnyriä on käytetty. Netissä on tietysti arvailuja, mutta niihin suhtautukoon kukin miten tahtoo.

PX Cask on travel retail –tuote, joten sitä saa vain laivoilta ja lentokentiltä sekä joistakin nettikaupoista. Sen vuoksi pullo on myös litran kokoinen, ja mahdollisesti siksi prosenttejakin on 48. Typerää kyllä, mutta pullo tai paketti ei puhu mitään kylmäsuodatuksesta tai väriaineesta. Prosenteista, suutuntumasta ja visimetriasta (veden sekoittuminen viskiin) voisi kuitenkin päätellä, ettei kylmäsuodatusta ole tehty. Pullon ollessa tumman vihreä ja itse viskin ollessa melko vaalean kultaisen väristä voisi kuvitella, ettei väriäkään ole lisätty.

Ensinuuhkaisulla tulee tietysti savua. Se on lämmintä ja pehmeää – ei hyökkää, vaan tervehtii kohteliaasti. Pientä Laphroaigille tyypillistä merellisyyttäkin savussa on, mutta yllättävän vähän. Tuoksu on enemmänkin jopa kevyesti kuivatun hedelmäinen. Pehmeä tammisuus sulautuu miellyttävästi rusinan kanssa yhteen. Amerikkalainen tammi tuntuu myös vaniljaisuutena sekä selvänä banaanisuutena. Hentoa muovisuutta tai kumia voi myös aistia, mutta se ei ole mitenkään häiritsevää.

Sherry jää kuitenkin epäselväksi. Siihen viittaavia tuoksuja on, mutta ei varsinaista sherryisyyttä kuitenkaan. Toisaalta Pedro Ximénez –viinit ovatkin usein erittäin makeita – joskus jopa lähes 50 % sokeria – eivätkä täten ihan ”perussherryä” (tuo sana näyttää varmaan kauhealta viiniharrastajan mielestä, sori).

Maussa ensimmäisenä tulee myös savua. Terävä savuisuus on hieman voimakkaampaa kuin tuoksu antaisi odottaa. Rannikkotyyliin suolaa on jonkin verran, mutta viski on kuitenkin suht makea. Hieman asfalttimaisen savun rinnalla tulee myös kevyttä tammisuutta ja kuivattua hedelmää.

Vettä Laphroaig PX Cask tarvitsee, ja se kestääkin melko paljon laimennusta. Savu luonnollisesti heikkenee veden myötä, mutta koska tällä on muutakin tarjottavaa kuin pelkkää turvesavua, voi vettä lisätä huoletta. Suutuntuma muuttuu erittäin öljyisestä vielä vähän öljyisemmäksi, ja kokemuksesta tulee täyteläisempi. Makuun tulee pehmeää esanssista banaania ja lisää makeutta; keski- ja loppumakuun tulee granaattiomenaa ja greippiä. PX Cask on melko pitkä, mutta lopuksi suuhun jää lähinnä katkeruutta ja tanniineja.

Lyhyesti: Laphroaig PX Cask on oikein maittava ja yllättävän hedelmäinen viski ollakseen kuitenkin varsin savuinen. Tai oikeastaan se on savuviskiä, kun vettä ei lisää, ja reilulla vesilisällä se muuttuu hedelmäiseksi merenrannaksi. Sherryisyys ei ole erityisen selkeää, mutta mitä siitä? Vaikka pullossa lukee, että viski on ollut sherrytynnyreissä, ei sen tarvitse niiltä maistua, jos se on hyvää. PX Cask vaatii hieman aikaa, jotta hajuja ja erityisesti makuja löytyy, mutta niitä kyllä löytyy, kun etsii. Litran pullon hinta pyörii yleensä jossain 80 euron yläpuolella, mikä olisi vielä maksettava hinta. Omani löysin Roomasta lentokentältä 68 eurolla, ja siihen hintaan tämä oli erinomainen ostos.

Ps. Kroke: Ten Pieces To Save The World tuntuisi olevan hyvää musiikkia tämän kanssa nautittavaksi.