lauantai 11. heinäkuuta 2015

Kilkerran Work in Progress 4

Kilkerran Work in Progress 4

Kilkerran on tislaamona varsin uusi: sen nykyiset omistajat ostivat tislaamorakennuksen vuoden 2000 lopulla, ja viskiä se alkoi tuottaa vuonna 2004. Tämä tekee siitä myös 2000-luvun ensimmäisen uuden tislaamon. Kilkerranin tislaamorakennuksessa on kuitenkin ollut aktiivista viskintuotantoa vuosina 1873–1925. Tuolloin tislaamo oli nimeltään Glengyle. Sota-ajat olivat rankkaa aikaa Campbeltownille, minkä vuoksi Glengylekin suljettiin tuolloin 1900-luvun alkupuolella.

Vuonna 2000, kun Glengylea alettiin herättää taas henkiin, oli tislaamo hirveässä kunnossa. Portit olivat ketjulla lukittuna, eikä lukkoihin löytynyt edes avaimia. Ketjut piti sahata rikki, jotta pääsi edes sisään sekasorron ja pulujen valtaamaan vanhaan tislaamoon. Kaikki piti laittaa uusiksi. Vanhat hävitettiin, ja tilalle ostettiin uudet – tai käytetyt – mallasmyllyt, washbackit, tislaimet, mäskäysastiat sun muut tarvittavat. Kunnostamiseen meni neljä vuotta.

Kuva: Kilkerran
Kilkerran on nykyään hyvin läheisessä suhteessa Springbankiin. Vaikka tislaamot ovatkin eri omistuksessa nimellisesti,  ovat samat nimet ja suvut paljon esillä niistä puhuttaessa. Molempien viskit ovat myös erinomaisesti pullotettuja, eli ilman lisättyjä väriaineita ja ilman kylmäsuodatusta.

Viskien nimet viittaavat myös tislaamon uutuuteen: jokaisella on oma Work in Progress –numeronsa. Kilkerranin WIP 4 (46 %) julkaistiin vuonna 2012. Myyntiin tuli 9000 pulloa. Lyhyen ynnäilyn jälkeen voisi päätellä, että viski on noin 8-vuotiasta. Pullossa lukee, että matured in oak, mutta sehän ei kerro mitään, koska skotlantilainen viski on aina tammessa ikäännytettyä. Veikkaisin suurimman osan – ellei kaiken – viskistä olleen bourbontynnyreissä.

Tuoksu alkaa melko tammisena; myös jonkin verran hedelmäistä savua voi havaita. Savuisuus loittonee kuitekin äkkiä lähes olemattomaksi. Tuoksussa on myös tavallaan jopa terävää tai pistävää hunajaisuutta, hentoa sitrusta ja kukkaisuutta, toffeeta ja terävää punaista karviaismarjaa ja punaherukkaa.

Vesitilkka korostaa marjoja ja tuo mukaan pientä eksoottista hedelmäisyyttä. Yrttejä, kuten rosmariinia, timjamia ja salviaa, tulee myös veden myötä esiin.

Suussa viski on terävähköä, mutta kuitenkin täyteläisen öljyistä ja melko makeaa. Pehmeää hedelmäisyyttä, vaniljaa, hunajamelonia ja hentoa sitruksisuutta löytyy maustakin. Vesitilkka tuo selvän yrttisen vivahteen makuunkin – jopa selkeämmin kuin tuoksuun. Kaneli on myös ehdottomasti mainittava.


Lyhyesti: Kilkerranin neljäs julkaisu on hyvä hedelmäinen perusviski hieman Glenlivetin 12-vuotiaan tyylissä. Kilkerran on kuitenkin selkeästi hillitympää tyyliltään, ja se on paljon Glenlivetiä täyteläisempää. Myös pieni savuinen vivahde sopii kivasti tuoksuun. Pikaisen googlettelun jälkeen voi todeta, että saatavuus on nykyään aika heikko, vaikka jostakin sitä saattaa vielä saada. Kyseessä on kuitenkin oikein kohtuuhintainen ja laadukas viski, joten se olisi hyvä ostos. Kilkerran on lupaava tislaamo, jonka tuotteita tulen varmasti maistelemaan paljonkin jatkossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti