Glenfarclas 30

Glenfarclas 30

1800-luvun loppupuolella Glenfarclasin silloiset omistajat, John ja George Grant, aloittivat yhteistyön edinburghilaisten viskinvälittäjäveljesten kanssa. Yhteistyökumppanit paljastuivatkin lopulta epärehellisiksi, ja Glenfarclas meinasi joutua konkurssiin. Tislaamo kuitenkin selvisi taloudellisista ongelmistaan, mutta vahingosta viisastuneena omistaja George Grant päätti pyrkiä pitämään Glenfarclasin mahdollisimman itsenäisenä vastaisuudessa. 1930-luvulla jopa tislaamon tontti ostettiin omaksi, ettei tarvitsisi olla jollakin toisella vuokralaisena.

1900-luvun aikana Glenfarclas elpyi niinkin hyvin, että vuosisadan puolivälissä kysyntä ylitti tarjonnan ja tilauksia kertyi jonoksi asti. Lopulta 60-luvulla viskin kulutus alkoi laskea, eivätkä sekoittajat enää juuri tilanneet Glenfarclasia. Tislaamon omistaja päätti laittaa viskejään varastoon myöhempiä parempia aikoja varten. Se oli erinomainen päätös, sillä sen vuoksi Glenfarclasilla on nykyään suht yleisesti saatavilla iäkkäitä – jopa 40-vuotiasta – viskejä.

Lasilliseni Pikkulinnussa

Glenfarclasin 30-vuotias (43 %) on 50- ja 40-vuotiaiden jälkeen (pl. Family Cask –pullotteet) tislaamon vanhin viski. Alkoholiprosentti hämmästyttää minua kovasti. Miksi viedä noin iäkkäältä viskiltä täyteläistä suutuntumaa pois kylmäsuodattamalla sitä? No, saahan sillä ainakin nuo kolme pykälää pois alkoholiprosentista, mikä taas alentaa hintaa ja lisää saatavuutta hieman.

Tuoksu yllättää raikkaudellaan. Sieltä löytyy jonkin verran omenaa, terävää vihreää karviaismarjaa ja punaista viinimarjaa. Ikä ja sherrytynnyrit tuovat kuitenkin mukanaan hieman syksyisiä märkiä lehtiä, hentoa mausteista tammisuutta, kevyttä vaniljaa ja kanelista appelsiinimarmeladia. Kestää kuitenkin melko kauan, että löytää oikeastaan yhtään mitään. Osittain siksi, että yleinen tyyli on hyvin hillitty ja elegantti, mutta osittain myös siksi, että tuoksuja on hyvin paljon; jossain määrin ne sulautuvat yhdeksi mössöksi.

Suutuntuma on tuon kirotun kylmäsuodatuksen vuoksi ohut. 30-vuotiaaksi viski on myös melko terävää. Makeaa se ei ole mutta ei ihan rutikuivaakaan. Speysiden hedelmäisyys tuntuu ja yllättää maussakin. Tutti frutti ilman varsinaista karkkisuutta ja mansikka ovat aika ”nuorekkaita” aromeja.

Pitkän iän tarjoamista asioista maun pituus on ehkäpä yksi parhaista. Sitä Glenfarclasin 30-vuotta antavatkin. Maku kehittyy kauan alun hienostuneesta hedelmäisyydestä kitkerämpien appelsiininkuorten kautta kohti pehmeämpiä suklaisia, kanelisia ja kahvisia aromeja.

Viskivanhusten kanssa vettä lisätessä tulee olla varovainen, mutta Glenfarclasin kolmekymppiseen vettä tarvitaan. Vedellä terävyys heikkenee, ja hedelmäisyys korostuu entisestään. Tuoksuun tulee limoncelloa, pientä vihanneksisuutta, vaniljaista kanelia ja rusinaa. Maku muuttuu hieman makeammaksi.

Lyhyesti: Glenfarclas 30 on hyvin tasapainoinen viski – mikään ei hyppää selkeästi silmille. Erilaisia tuoksuja ja makuja löytyy vaikka kuinka, mutta niille pitää antaa paljon aikaa. Tarvitaan ainakin – vähintään – puoli tuntia ennen kuin voi sanoa lopullista mielipidettään tästä viskistä. Osittain tasapainoisuus ja erityisesti hillitty tyyli kääntyvät kuitenkin huonoiksi puoliksi: kaikki aromit ovat liiankin tasapaksusti yhdessä, ja niiden erottaminen on hankalaa. Kahden senttilitran annos laihdutti rahapussiani viitisentoista euroa, ja kokonainen pullo maksaisi netistä vajaat 300 €. Vaikka kuinka tekisi mieli suositella tätä, niin on kyllä sanottava, ettei 30-vuotias Glenfarclas ole ihan hintansa veroista. Hinta–laatu-suhde (sekä absoluuttisesti laatukin) paranee mielestäni selvästi, kun otetaan iästä viisi vuotta pois ja ostetaan Glenfarclasin 25-vuotiasta.